Open House Helsinki 2021: Jätkäsaaren peruskoulu

Vuonna 2019 valmistunut Jätkäsaaren peruskoulu on uuden opetussuunnitelman mukainen monipuolinen koulurakennus, joka luo identiteettiä Jätkäsaaren kehittyvälle kaupunginosalle. Rakennus toimii alueen tärkeänä monitoimitalona myös kouluaikojen ulkopuolella niin taito-ja taideaineiden tilojen iltakäytön kuin erilaisten yleisötilaisuuksien puolesta; esimerkiksi koulun juhlasali esiintymislavoineen on suunniteltu vaativaa tapahtumatoimintaa varten.

Rakennus sijoittuu liikuntapuiston avoimen kaupunkitilan reunalle, asettuen alueen korttelirakenteeseen ja rajaten koulun ja viereisen Bunkkerin rakennuksen väliin suojaisan piha-alueen. Rakennuksen korkean keskusaulan ympärille kolmessa kerroksessa ryhmittyvät tilat muodostavat yhteisöllisen “sisäpihakorttelin”. Maantasokerrokseen sijoittuvat rakennuksen julkisimmat toiminnot, jotka on järjestetty katuja ja aukioita aulatiloihin muodostavaksi pienoiskaupungiksi.

Oppimisalueet sijoittuvat ylempien kerrosten kulmiin liittyen sekä keskusaulaan että julkisivuun. Tilojen luonne muuttuu asteittain rauhallisemmaksi keskusaulasta rakennuksen nurkkia kohden siirryttäessä. Muuntojoustava tilaratkaisu mukautuu tulevaisuuden opetustarpeisiin ja tarjoaa inspiroivan pedagogisen oppimisalustan, joka kasvaa ja kehittyy käyttäjiensä rinnalla.

Videon tuotanto:
Käsikirjoitus ja esittely: Jätkäsaaren peruskoulu
Musiikki: Ville Nurmi ja Jätkäsaaren peruskoulu
Kuvaus ja editointi: Janne Tanskanen