Helsingin suurin kaupunginosa Vuosaari on muuttunut arkkitehtuuriltaan ja kaupunkisuunnittelultaan
vuosikymmenestä toiseen. Kävelykierroksella tutustutaan Vuosaaren arkkitehtuuriin ja lähiöön 1970-luvun
näkökulmasta. Vaikka Vuosaari onkin melko tyypillinen 1960-luvun metsäkaupunki, alueella on myös
kiinnostavia esimerkkejä 1970-luvun arkkitehtuurista sekä kaupunkisuunnittelun muuttuvista ihanteista.
Lähiöiden teemaa käsittelevä kierros pohtii myös, miten aikakauden yhteiskunnalliset muutokset säilyvät
arkkitehtuurissa ja toisaalta vaikuttavat nykyaikaan.
Kierros alkaa Vuotalon pääovilta (Mosaiikkitori 2, Helsinki) ja päättyy viimeiseen kohteeseen osoitteessa
Merikorttikuja 6, Helsinki. Kesto on noin 1 tunti 15 minuuttia.
Arkkitehtuurimuseossa syvennytään tänä kesänä 1970-luvun arkkitehtuuriin: vuoden päänäyttely on
Betoniunelmia – ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin, joka on auki 17.5.2023–15.10.2023
Arkkitehtuurimuseossa.
Saavutettavuus ja terveysturvallisuus
Arkkitehtuurikävelyn aloituspaikka: Vuotalon pääovilla, Mosaiikkitori 2, Helsinki.
Arkkitehtuurikävelyn päättymispaikka: Merikorttikuja 6, Helsinki.
Kierros tapahtuu ulkona. Opas käyttää mikrofonia kuulemisen helpottamiseksi.
Reitin pituus n. 2 km yhteen suuntaan. Reitti päättyy viimeiseen kohteeseen osoitteessa Merikorttikuja 6,
josta on n. 1,8 kilometrin kävelymatka takaisin metroasemalle.
Kävelykierroksen reitti on päällystettyä tietä. Tienylityspaikoilla jalkakäytävän reunat ovat madallettuja.
Reitin varrella on muutama loiva tai melko melko jyrkkä rinne. Reitillä ei ole portaita. Kohteissa, joihin
kierroksella pysähdytään, ei ole istumapaikkoja. Oman retkituolin voi halutessaan ottaa mukaan.
Lähin julkinen WC on kävelykierroksen aloituspisteessä Vuotalolla katutasossa. Vuotalolla on myös esteetön
WC, ja sisäänkäynti Vuotaloon on esteetön sähköpainikkeella. Esteetön WC on lukossa ja sen voi pyytää
avaamaan aulan infotiskiltä tai kahvilasta. Esteetön WC on sukupuolittamaton, muuten WC:t ovat
binäärisesti sukupuolitetut.
Lisätietoja
Kaura Raudaskoski
Yleisötyön tuottaja
Arkkitehtuurimuseo
(ma-ke)
+358 45 773 10479
kaura.raudaskoski@mfa.fi